”Lemkemin tekemän valaistusuudistuksen jälkeen sähkön siirtokulutus vähentyi saman tien puolella. Työntekijöiden parantuneen vireystilan myös huomaa, yövuorossa ei väsytä ja työ- ja kotimatkaturvallisuus on kasvanut sen seurauksena.”

Jari Kallio, Tibnor Maintenance Manager



Aidosti viihtyisä työympäristö

Valo on keskeinen osa jokapäiväistä elämäämme, mutta sen moninaiset vaikutukset terveyteen, hyvinvointiin ja tuottavuuteen ovat vasta alkaneet selvitä viimeisimmissä tutkimuksissa. Suomen tuottavuuden laahatessa, innovointien laskiessa ja suomalaisten yritysjohtajien pyrkiessä houkuttelemaan työntekijöitä takaisin toimistoille, jää valaistus usein espressokoneiden, sohvaryhmien ja viikoittaisten aamupalojen varjoon, vaikka sen vaikutukset ovat näihin verrattuna moninkertaiset.

Huono toimistovalaistus ei houkuttele työntekijöitä ja voi vähentää tuottavuutta

Isot edellä

Vuonna 2023 suomalaisista palkansaajista 35 prosenttia teki etätöitä, luvun korostuessa erityisesti asiantuntija- ja tietotyössä. Monelle toimistolle paluu tuntuu jo vaikealta. Etätyö on toki mahdollista saada toimimaan erinomaisesti monessakin organisaatiossa. Usein tämä kuitenkin vaatii sitä, että organisaatiokulttuuri ja kaikki tekeminen on optimoitu ja suunniteltu alusta saakka etätyöt mielessä. Aamulla kirjaudutaan yhteiseen Teams- tai Slack kanavaan sanomaan heipat, tai järjestetään jopa erityinen aamupalaveri joka päivä, simuloimaan yhteistä kahvihetkeä toimistolla. Usein näin ei kuitenkaan ole vaan aikaisempi face-to-face -kulttuuri on edelleen olemassa vain osalle henkilöstöstä. Monessa amerikkalaisyrityksessä etätöistä on luovuttu kokonaan tai niitä rajoitetaan tarkasti. Yhdysvaltalaiseen tyyliin monen yrityksen etäilyt ovat päättyneet yhteen mahtikäskyyn. Suomalaisten yritysjohtajien mielestä toimistolle pakottaminen potentiaalisten innovaatioiden ja vuorovaikutuksen varjolla ei ole kuitenkaan oikea reitti vaan toimistosta täytyy kyetä tekemään paikka johon ihmiset aidosti haluavat tulla. Pitkällä aikavälillä porkkanat usein voittavatkin kepin. Yksi keskeisimpiä toimiston viihtyvyyteen ja tuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä on valo.

”Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan valaistuksen voimakas parannus vähensi kiinteistön käyttäjien silmärasitusta 51%, päänsärkyjä 63% ja väsymystä 56%”

Tutkittua näyttöä

Toimistotilojen valaistuksella on merkittävä rooli työntekijöiden hyvinvoinnissa, tuottavuudessa ja luovuudessa. Oikeanlainen valaistus parantaa mielialaa, vireystilaa ja jopa fyysistä terveyttä, kun taas vääränlainen valaistus voi tehdä työpäivistä raskaampia ja uuvuttavampia. Jokainen huonossa valaistuksessa lähi-tai etätyössä ollut tunnistaa tarpeen puristaa silmät tiukasti kiinni ja räpsytellä, silmien huutaessa rasitusta heikosta valaistuksesta.

Staplesin vuonna 2018 toteuttaman kansainvälisen kyselyn mukaan jopa kolmannes työntekijöistä koki, että he olisivat onnellisempia työssään, jos toimiston valaistus olisi parempi. Peräti 80 prosenttia vastaajista piti hyvää valaistusta tärkeänä osana työympäristöä. Ei siis ole ihme, että valaistussuunnittelusta on tullut prioriteetti monille toimistojen sisustajille ja tilahallinnan ammattilaisille.

Valo ja tuottavuus – miten valaistus vaikuttaa työntekoon?

Valaistus vaikuttaa kaikkeen mielialasta ja keskittymiskyvystä aina vuorokausirytmiin ja fyysiseen terveyteen saakka. Oikeanlainen valaistus voi inspiroida luovuutta ja pitää työntekijät virkeinä ja tehokkaina. Kun toimiston valaistus on hyvä , tutkimukset osoittavat että työntekijöiden silmien rasitus ja päänsäryt vähenevät huomattavasti. Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan valaistuksen voimakas parannus vähensi kiinteistön käyttäjien silmärasitusta 51%, päänsärkyjä 63% ja väsymystä 56%.

Luova työ vaatii hereillä oloa ja energiaa, ja sopiva valaistus voi auttaa työntekijöitä saavuttamaan tämän optimaalisen tilan. Toisaalta liian himmeä valaistus rasittaa silmiä ja saattaa aiheuttaa väsymystä. Liian kirkas valo voi olla yhtä lailla haitallista, sillä se saattaa lisätä päänsäryn riskiä ja häiritä vuorokausirytmiä.

Loisteputket räpsivät vielä monessa kiinteistössä

LED-valaistus on täysin ylivoimainen, tarkastellessa valaistuksen energiatehokkuutta ja valon laatua. LED-valaistuksen värisävy on laadukkaammissa valaisimissa valittavissa jopa valaisinkohtaisesti esimerkiksi 3000 Kelvinin ja 4000 Kelvinin väliltä. Mitä suurempi luku, sen valkoisempaa ja lähempänä luonnonvaloa valaistus on. Valaistusta suunniteltaessa on tärkeää huomioida eri tilojen käyttötarkoitukset. Esimerkiksi tuotantotiloihin, joissa on laadunvalvontaa, tulee valita selkeästi enemmän valoa kuin normaaliin toimistoon. Laadukas LED-valaistus voidaan kuitenkin säätää tiloihin sopivaksi ja valon määrää mitata tarkasti jopa työpistekohtaisesti.

Fluoresoivien loisteputkien on myös todettu vaikuttavan haitallisesti unenlaatuun, koska ne saattavat estää melatoniinin tuotantoa, joka on unen kannalta keskeistä. LED-valoilla on myös se etu, että ne voidaan himmentää ja säätää simuloimaan auringon kiertoa, mikä vaikuttaa positiivisesti vuorokausirytmiimme.

Ihmislähtöinen valaistus

Uusin tulokas valaistusmarkkinoilla on niin sanottu ihmislähtöinen valaistus. Vietämme noin 90 % ajastamme luonnollisen auringonvalon ulottumattomissa. Suomessa tämä korostuu entisestään pimeänä talvena ja syksynä. Vuorokausirytmimme, ns. Circadian rhythm säätyy kuitenkin vahvasti juuri auringonvalon mukaan. Silmän reseptorit tunnistavat valon eri värisävyt ja ohjaavat niin nukkumaanmenoamme, maksimaalista keskittymistä kuin luonnollista heräämistämme.

Napa-alueiden läheisyydessä tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että valaistuksen optimoinnilla voidaan ehkäistä pimeyden kielteisiä vaikutuksia uneen ja mielenterveyteen. Jo kymmenen päivän hoidolla on saatu hyviä tuloksia. Ihmislähtöinen valaistus, eli Human Centric Lighting ottaa huomioon ihmisen luonnollisen vuorokausirytmin ja säätyy sen mukaan. Toimistoissa ihmislähtöinen valaistus voi tarkoittaa sitä että aamulla valaistus on keltaisemman sävyistä ja hieman himmeämpää, sen kirkastuessa ja sinertyessä kohti keskipäivää ja jälleen himmetessä ja värisävyn vaihtuessa kohti iltaa.

Valo on voimaa

Oikeanlainen valaistus ei ole vain esteettinen valinta, vaan se on voimakas työkalupakki työympäristön optimoinnissa. Hyvin suunniteltu valaistus voi parantaa työntekijöiden hyvinvointia ja tuottavuutta merkittävästi, ja sen vaikutukset ulottuvat pitkälle työpisteiden ulkopuolelle. Yksinkertaisilla valaistusratkaisuilla voidaan luoda työpaikka, joka ei ainoastaan houkuttele, vaan inspiroi jokaista astumaan toimistoon uudella energialla ja ideoilla.

Kaipaako toimistonne valaistus päivitystä?